Ladataan Tapahtumat

Korsholm Music Festival

Contact Details

Korsholm Music Festival

Upcoming Events
About Organizer

Kamarimusiikkia ja lämpimiä öitä

Pohjanmaan rannikkoseutu on yksi koko Pohjolan kauneimmista alueista. Alueen kruununa on Suomen ainoa UNESCOn luonnonperintökohde, joka sijaitsee Merenkurkun saaristossa pääasiassa Mustasaaren kunnassa.Vuodesta 1983 on Korsholman Musiikkijuhlat kutsunut johtavat pohjoismaiset ja kansainväliset taiteilijat esiintymään ainutlaatuisissa konserttiympäristöissä – historiallisissa konserttisaleissa, museoissa, saaristolaistuvissa ja länsirannikolle tyypillisissä ihastuttavissa puukirkoissa.

Festivaalin säveltäjävieraina on kuultu vuosien varrella mm. sellaisia nykymusiikin merkkinimiä kuin Alfred Schnittke, Erik Bergman ja Toshi Ichiyanagi, viime vuosina myös nuoremman polven lahjakkuuksia Sebastian Fagerlundista Matthew Whittalliin. V. 2018 säveltäjä, basisti Lauri Porra, v. 2019 säveltäjä Lotta Wennäkoski ja kirkko-oopperan Elämänkuvat, säveltäjä Olli Kortekangas ovat vierailleet Korsholmassa. Tulevana kesänä 2021 saapuu ruotsalaissäveltäjä Mats Larsson Gothe Korsholmaan.
Musiikkijuhlien ohjelmisto ulottuu barokista klassisten kamarimusiikkiteosten kautta nykymusiikkiin. Jazz eri muodoissaan on osa tämän päivän festivaalia. Mestarikurssit ja oppilaskonsertit ovat myös tärkeässä roolissa.

Korsholman Musiikkijuhlien taiteellisina johtajina ovat toimineet Seppo Kimanen (1983), Dmitri Sitkovetsky (1984–1993, 2002), Olli Mustonen (1989 yhdessä D. Sitkovetskyn kanssa), Frans Helmerson (1994–2001), John Storgårds (2004–2006), Dima Slobodeniouk (2007, 2009), Marko Ylönen (2003, 2008, 2010–2012) ja Henri Sigfridsson (2013–2017). Vuodesta 2018 lähtien taiteellisena johtajana on ollut ruotsalaisviulisti Cecilia Zilliacus.

 

Heinäkuun lopussa ja elokuun alussa yhdeksän päivän aikana kuullaan musiikkia klassisesta jazziin, niin nuorille kuin varttuneille, perheille ja kaikille musiikin ystäville. Luonto- ja ruokaelämyksiä on tarjolla useiden konserttien yhteydessä.

 

Visio: Levittää maakunnassamme kamarimusiikin ilosanomaa yhdessä ympäri maailmaa tulleiden muusikkoystäviemme kanssa.
Missio: Luoda kamarimusiikkielämyksiä kiinnostavissa konserttimiljöissä niin vakiyleisöllemme kuin myös uusille kuulijoille.
Arvot: laatu, luotettavuus, hyvinvointi, tavoitettavuus ja kestävän toiminnan periaatteet.